sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kesän kisailut takana ja uusia tuulia kohti syksyyn

Pahoitteluni etten ole blogia kesällä päivittänyt. Olin itse reissussa ja koirat hyvässä hoidossa. Kesäloman jälkeen olikin kunnon kisaputki Lahjan kanssa agilitykentillä, tokossa ja lisäksi treenailtiin vesipelastusta ja käytiin yksissä viehejuoksu kisoissa. Lahjan agility on alkanut sujumaan.  Tällä tarkoitan, että kaikki esteet ovat vihdoin varmoja. Keinu oli meille pitkään "peikko", mutta Ninan ja Teron opeissa tämäkin alkoi sujumaan. Kisoista ei tullut merkittäviä tuloksia, muutama sijoitus ja muuten hylkyjä vino pino. Lahja menee kisoissa niin lujaa, että viime kisoissa se tippui puomilta korkeimmasta kohdasta. Onneksi ei sattunut mitään ja Lahja paineli kyllä radan täysillä loppuun. Nyt keskitytään treeneissä keskittymiseen ja kuuntelemiseen. En tiedä vaikuttaako se, että kisoissa hieman jännittää, ja kun on tuollainen kehonkieltä tarkasti lukeva koira, niin Lahja ottaa kiihtymisen mun jännityksestä.
 
Lahjan saalisvietistä ja lujaa juoksemisesta on kuitenkin jotain hyötyä, sillä viehejuoksu kisoissa Tampereella Lahja voitti maxluokan ajalla  6,7sek/80m. Tähti oli samassa luokassa muistaakseni 7. Tähtikin juoksi ensimmäistä kertaa vieheen perässä aivan loistavasti!
Lahja voittajana viehekisoissa.



 Tokossa käytiin yhdessä avoimen luokan kokeessa, ilman suurempia treenauksia ja tuloksena 157,5 pistettä ja neljäs sija. Tavoite on tässä syksyllä saada sen ykköstulos, jotta voidaan siirtyä treenailemaan voittajaluokan liikkeitä. Tokossa haaste on myös turhan suuri kiihtyminen, joka purkaantuu liikkeiden välisenä haukkumisena ja piippauksena. Mutta täytyy sanoa, että olen silti tosi tyytyväinen kun tokoa olemme ihan itse treenanneet. Nyt täytyy saada se oma koutsi tuohon lajiin, jotta osaan Tähdelle opettaa jotain paremmin! :)

Vepekisoihin kovasti yritettiin, mutta niihin on aika hankala päästä, jos lähelle haluaa, joten päätin suosiolla siirtää ne ensi kesään. Eiköhän Lahja alokasluokan liikkeet osaa myös ensi kesänä! Tähtikin on jo treenannut vepeä ja se on kovin innokas vepekoira!

Tähdelle sytyttelyä lampailla ensimmäistä kertaa
Tähti on huvittava tapaus. Se on kovin innokas kaikkeen eikä turhia aristele. Hieman on puollustusvietti nostanut päätään etenkin omassa rapussa ja auton luona. Ihmisiä kohtaa se on hieman liiankin innokas, ja se purkaantuu yleensä hyppimisenä ja hammasteluna tai sitten hakee äkkiä lelun mihin purkaa hammastelun. Tähän tervehtimiseen olen yrittänyt kiinnittää paljon huomiota, mutta jossain tilanteissa ei vaan ehdi "varoittamaan" toista osapuolta. Ja tavattoman kovapäinen pieni teinihän se on. Parissa mätsärissä ollaan käyty keikistelmässä ja harjoittelemassa esiintymistä. Tuomaria ei ole syönyt ja seisominenkin alkaa sujua! Vein Tähden myös ensimmäistä kertaa lampaille, sillä olen tosissani ajatellut jos siitä saisi sille oman lajin.
Tähti on siro ja kaunis

Kauneuskilpailuissa


Tälläistä meidän elämä tällä kertaa.
Terveisiä kaikille lukijoille Tampereelta ja oikein mukavaa syksyn odotusta!

HÖLÖMÖT :)